Parsa & riesling valloittavat Turun Bassin

Parsa ja kevät, mikä pari! Ravintola Bassin ensimmäiset parsaviikot aloitetaan perjantaina 10.5. Samaan aikaan Bassi osallistuu riesling-viikoille.

Tervetuloa kevät ja parsa! Ravintolan Bassin ensimmäisen parsaviikot pidetään 10.5-25.5. Bassi osallistuu myös samaan aikaan pidettävään, kevään herkullisimpaan viinitapahtumaan eli Riesling-viikkoihin.

Bassin parsaviikkojen teemalistalta löytyy kermainen parsakeitto yhdistettynä Bassin skageniin ja parsarisottoa, sinisimpukoita ja samppanjavaahtoa sisältävä annos sekä grillattua parsaa kylmäsavustetun kirjolohen ja hollandaisekastikkeen kera.
Halutessaan annoksista voi koota myös menun.

Rieslingiä ravintolassa ja tastingeissa

Bassi on nyt ensimmäistä kertaa mukana Saksan viinitiedotuksen järjestämillä riesling-viikoilla.

- Rapsakka Saksan riesling sopii kuin nakutettu kevään herkkujen, kuten parsa- ja kala-aterioiden kumppaniksi. Pehmeä Spätburgunder eli pinot noir toimii punaista vaihtoehtoa hamuavalle, sanoo Bassin viinimestari Marjo Heinonen.

Heinonen on suunnitellut Bassin riesling-viikkojen juomalistan yhdessä Vinetum Oy:n Key Account Manager Mauno Rovamaan kanssa.

Bassissa onkin mahdollisuus kokea rieslingin monimuotoisuus ja se, miten eri alueiden rieslingit eroavat toisistaan. Viinejä pääsee maistelemaan myös tasting-illoissa ravintola Bassissa maanantaina 13.5 ja tiistaina 14.5 klo 18.
Osta lippusi iltoihin Bassin lahjakorttikaupan kautta!


Bassin kesä

Ravintola Bassin uusi kesän ruokalista otetaan käyttöön ennen juhannusta. Uudella listalla painottuvat saariston maut ja kotimaiset raaka-aineet. Luvassa on paljon uusia annoksia ja myös uusi ilme äyriäisvadeille!

Bassin talon kolmannessa kerroksessa sijaitseva pieni ja intiimi yökerho Club Bassi palvelee asiakkaita läpi kesän perjantai- ja lauantai-iltaisin. Clubin jatkona on viihtyisä kattoterassi, jossa voi nauttia kauniista kesäilloista.

Club Bassin tanssilattia löytyy vanhojen tiilihormien katveesta, ja Clubissa tanssittaa aina oma dj! Kevään ja alkukesän kohokohtia on, kun suosittu Dj Awa saapuu Bassiin 11.5. ja 1.6.


Turkulainen, yksityisessä omistuksessa oleva ravintola-alan kasvuyritys Manu Events toimii useassa pisteessä eri puolilla Turkua ja laajentaa nyt toimintaansa Helsinkiin. Yritykseen kuuluvat Turun tiedepuiston alueella sijaitsevat Mauno-ravintolat ja monipuoliset kokoustilat, Uittamo Paviljonki, Akatemiatalon juhlasali ja Bassi Turku. Manu Eventsin liikevaihto on vuonna 2019 noin 7 miljoonaa euroa ja yritys työllistää noin noin 60 henkilöä.  
Yrityksen nettisivut löydät osoitteesta manuevents.fi



Lisätietoja antavat:
toimitusjohtaja Santtu Kiili 
p. 050 439 0670, e-mail: santtu.kiili@manuevents.fi

viestintäjohtaja Heli Nieminen
p. 044 709 6787, e-mail: heli.nieminen@manuevents.fi

 

Sulje