Turun ravintola Bassi täyttää vuoden!

Turun ravintola Bassi täyttää elokuun lopussa vuoden. Ravintola avattiin historialliseen Bassin taloon 31.8.2018.

– Tämä on ollut meille oppimisen vuosi. Aina sanotaan, että kun ravintolaa pyörittää yhden vuoden ja näkee koko vuoden kierron ja kaikki sesongit, tietää mitä asiakkaat haluavat, sanoo Bassia pyörittävän Manu Events -yrityksen toimitusjohtaja Santtu Kiili.

– Moni asia on loksahtanut nyt vuodessa kohdalleen. Meillä on Bassissa erittäin ammattitaitoinen ja todella motivoitunut henkilökunta, josta olemme todella ylpeitä.

Kiili sanoo olevansa todella positiivisesti yllättynyt siitä, miten paljon kiinnostusta Bassi-ravitolat ovat herättäneet, ja miten hyvin ravintolassa on riittänyt asiakkaita.

– Tuntuu, että olemme olleet luomassa kala- ja äyriäisbuumia Turussa ja Helsingissä. Saamme jatkuvasti asiakkailta hyvin positiivista palautetta molemmista Basseista sekä pöytävarausjärjestelmämme että Googlen, TripAdvisorin ja sosiaalisen median kautta.

Ravintolan lisäksi Bassissa toimii rakennuksen kolmoskerroksesta löytyy Club Bassi, jossa on oma baari, tanssilattia ja vaihtuvat huippu-dj:t. Club Bassi on avoinna perjantaisin ja lauantaisin kello 04 asti. Kolmoskerroksesta löytyy myös kattoterassi.

Ainutlaatuinen Bassin talo
avautui yleisölle

Ravintola Bassi on saanut nimensä arkkitehti Charles (Carlo) Bassin mukaan. Alkujaan italialainen arkkitehti vaikutti Turussa vuosina 1802-1840, ja hänen käsialaansa on Bassin talon lisäksi muun muassa Turun Akatemiatalo.

Bassin talo on sekä arkkitehtuuriltaan että rakenteiltaan erityislaatuinen. Talon kakkos- ja kolmoskerrokset eivät ole koskaan aiemmin olleet avoinna suurelle yleisölle, sillä tiloissa on ollut asuntoja, toimistoja ja yhdistysten toimitiloja.

Tilojen muuttamista ravintolakäyttöön alettiin suunnitella vajaat kaksi vuotta sitten. Remontti aloitettiin vuoden 2017 lopulla, ja siinä uusittiin koko talotekniikka, esimerkiksi ilmanvaihto, sähköt ja viemäröinti.

 

Lue myös 31.8.2018 julkaistu juttu Ravintola Bassi avautui tänään - tämä on helmi!

Sulje